Denna webbshop är stängd för köp.
Klicka här för mer information

Keskustelua kuolleiden kanssa
  • Bandtyp: Inbunden
  • Språk: Finska
  • Utgiven: 2004
  • Antal sidor: 255
  • Vikt i gram: 321
  • ISBN10:9524712822
  • ISBN13:9789524712828

Keskustelua kuolleiden kanssa

(Inbunden)
Beskrivning:

Dunmoren tiheätunnelmainen trilleri alkaa, kun nuori lontoolaistaiteilija Nina matkustaa sisarensa Isabelin luo Englannin idylliselle maaseudulle. Isabel on vuoteenomana toipumassa esikoisensa synnytyksestä, joka ei ole sujunut hyvin. Helteen painostamassa talossa ja puutarhassa liikuskelevat myös lapsen isä Richard, Isabelin ystävä Edward sekä vauvaa hoitava Susan. Pian asetelmasta kehittyy hitchcockmaisen hiostava jännitysdraama. Poikavauvan läsnäolo nostaa pintaan torjutut muistot onnettomuudesta, joka tapahtui sisarusten pikkuveljelle. Mutta oliko se itse asiassa onnettomuus? Ja kenen muistot ovat oikeita, kenen kuviteltuja? Vanhat kauhut uhkaavat toistua, kun ilmapiiri sähköistyy sietämättömäksi ukkosmyrskyn lähestyessä mereltä...

Tuottelias ja palkittu brittikirjailija Helen Dunmore syntyi Yorkshiressä vuonna 1952. Hän opiskeli Yorkin yliopistossa englannin kieltä ja opetti sitä valmistuttuaan useissa yliopistoissa, parin vuoden ajan myös Suomessa.

Dunmore on voittanut jännityskirjoillaan mm. arvostetun Orange Prizen ja Whitbread-kirjallisuuspalkinnon. Hän on kirjoittanut myös runoja ja lastenkirjoja. Hänen teoksiaan on julkaistu ympäri maailmaa yli 15 maassa.

Keskustelua kuolleiden kanssa on ensimmäinen Dunmorelta suomennettu romaani. Kuuna päivän -kokoelmassa (WSOY, 2003) ilmestyi hänen runouttaan.

"Keskustelua kuolleiden kanssa nousee lentoon häikäisten lukijansa nerokkuudellaan." - Financial Times

"Kuumuus makaa maiseman yllä kuin peitto, ja lukijaa kylmää. Kauhein paljastuu vasta viimeisillä riveillä. Kirjan loppu on hyytävä." – Lili Wessman, Satakunnan Kansa

"Hämyisessä kevätillassa unien menettämistä kaihtamattomalle trillerinahmijalle Keskustelua kuolleiden kanssa on hyvällä maulla solmittu ja tyylikkäästi suomennettu pelkopaketti." - Saara Kesävuori, Aamulehti

"Tarinassa on imua, menneisyyden puoliksi unohtuneilla synneillä on painonsa." - Arja-Anneli Tuominen, Kansan Uutiset

"Että voi kirjassa vetää juonen kumilangan tiukalle! Helen Dunmorea voi onnitella kirjasta, joka sykkii elämisen vahvaa makua. Kirja on takuulla vuoden 2004 parhaita dekkareita." - Markku Peltonen, Hämeen Sanomat

"Miksi Suomessa ei kukaan osaa kirjoittaa näin piinaavan jännittävästi? Korkeat pisteet tulevat tyylin hallinnasta ja siitä, että henkilöitä kuoritaan kuin sipuleita eikä lukija edes lopussa voi olla ihan varma siitä, kuka on mitäkin. Juju onkin toisaalla, eikä vähiten siinä pelottavassa oivalluksessa, ettei tarina pääty, vaikka kirja loppuu." – Brita Passi, Iltalehti Viikonvaihde

"Tekstissä on vihjeitä niin Virginia Woolfin kuin Daphne du Maurieriin." - Kristina Carlson, Suomen Kuvalehti

***

Olin kylvyssä, kun puhelin soi. Kuulin Richardin äänen leikkaavan puhelinvastaajan viestin: ”Nina, jos olet siellä, vastaa heti. Richard tässä, minulla on tärkeää asiaa.” Hän tiesi, että jätin usein vastaajan päälle, kun tein töitä. Hyppäsin kylvystä ja tartuin puhelimeen ja pyyhkeeseen, ja peitin itseni, vaikka tiesin, ettei hän näkisi minua. ”Mikä hätänä? Onko Izzy kunnossa?” ”Luojan tähden, Nina, rauhoitu.” ”Onko hän synnyttänyt jo?” ”Kyllä, hän synnytti.” ”Miten hän voi, kumpi, tarkoitan...” ”Poika. Se on poika.” ”Poika.” Puristan kuuloketta ja vesipisarat valuvat sitä pitkin. Isabel on saanut pojan. Jo sanoessani sanat itselleni hän vanheni, muuttui etäisemmäksi, meni ovesta, joka heilahti kiinni nenäni edessä.

”Kyllä. Mutta valitettavasti se ei mennyt aivan niin hyvin kuin toivoimme.” Kuulin hänen äänensä kireyden sen omituisessa latteudessa. Olin kuvitellut tämän uutisen vastaanottamisen niin monta kertaa. Aina soittaja oli Isabel vauva sylissään, molemmat väsyneinä, mutta voitokkaina löydettyään viimein toisensa.

Olin iloinen siitä, että se oli poika eikä tyttö. En ollut antanut itseni tajuta, miten paljon toivoin, että Isabel ei saisi tyttöä. ”Mitä tapahtui?” ”En voi selittää tarkemmin nyt. Olen sairaalassa ja pääsen katsomaan häntä pian.” ”Richard, mitä hän tekee sairaalassa? Hänen piti synnyttää kotona.” Kuulin oman ääneni typerän syytävänä. ”No, niin ei käynytkään. Hänen kohtunsa revähti. He saivat vauvan ulos juuri ajoissa”, hän tiuskaisi, aivan kuin se olisi minun syytäni. Olin hiljaa, yritin käsittää, mitä sanat merkitsivät. Kohtu. Revähti. ”Tarkoitatko, että hänelle tehtiin keisarinleikkaus?” ”Tarkoitan, että hänelle tehtiin kohdunpoisto.” ”Jeesus.” Olimme hiljaa. Ajattelin puista käsintehtyä kehtoa, typerää ylellisyyttä yhdelle lapselle. ”Kaikki meni hyvin”, hän sanoi, ”aivan kuten hän oli ajatellut. Hän ei edes mennyt makuulle. Kätilö oli paikalla, joi juuri teetä ja Isabel laittoi vauvanvaatteita tuulettumaan. Hän ei voinut pysyä paikoillaan, hän liikkui koko ajan.” Hän oli hiljaa. ”Se tie”, hän sanoi. ”Pakotan Wilkinsonin päällystämään sen hemmetin tien, vaikka se olisi viimeinen tekoni.” Wilkinson on maanviljelijä, joka omistaa heidän talonsa. ”Eikö ambulanssi päässyt perille?” kysyin. ”Ei ollut aikaa odottaa ambulanssia. Minä ajoin ja kätilö oli hänen kanssaan takapenkillä.” ”Mutta hän on kunnossa”, totesin. Kuuloketta pitkin ei juossut enää kylpyvesi, vaan hikeä käsistäni. ”Hän selviää kyllä”, Richard sanoi. Hän heitti yksitavuisia sanoja minulle aivan kuin syöttäisi liian nopeasti. Mutta kriketti ei ole Richardin laji. Hänessä on kolme neljäsosaa irlantilaista verta. Ehkä sen voisi arvata hänen silmistään, jotka ovat sinisemmät kuin englantilaiset silmät, ja hänellä on tummat hiukset ja iho, kun taas englantilaisilla on useimmiten vaaleat hiukset ja iho. Tai sen huomaisi hänen piirteidensä keskittyneisyydestä, mikä saa ne näyttämään siltä kuin ne olisi työnnetty yhteen. Hän on iso mies, yli 180 senttiä pitkä ja raskasrakenteinen. Hän saa minut hypähtämään joka kerta, kun kohtaan hänet sattumalta.

En tiedä, mitä kysyä. En tiedä mitään synnytyksistä tai vauvoista. Kuuntelin hiljaisuutta ja sanoin itselleni, että Isabel oli turvassa sairaalassa, hänestä pidettäisiin huolta siellä. Kukaan ei kuole synnytykseen nykypäivänä, ei vaikka kaikki ei sujuisikaan hyvin. Muutaman päivän päästä hän olisi kotona. Tunsin sairaalan hajun, aivan kuin olisin itsekin siellä. Näin Isabelin litteänä sairaalasängyssä, kasvot kääntyneinä sivuun kivusta ja silmät suljettuina. Hänen vatsassaan oli tyhjä kohta siinä, mistä vauva oli otettu ulos. Hänen kohtunsakin oli mennyttä, tuo aikuinen juttu, joka vuoti kolme vuotta aikaisemmin kuin minun. Pyörät kirskahtivat ja kaksi miestä työnsi häntä käytävää pitkin nopeasti hissiä kohti. Kauempana oviaukossa Richard katseli myös riutuneena. Tiesin, miten hän näyttäisi vihaiselta ja avuttomalta. ”Tulen sinne”, sanoin, ”ehdin sinne alle kolmessa tunnissa.”

Kundrecensioner och bloggar

Sök fler böcker:

Kunder som köpt denna bok har
även köpt:
Skotten i Köpenhamn :  ett reportage om
Uppgång och fall
Uppgång och fall
av Strömquist, Liv
Den allvarsamma leken
Den allvarsamma leken
av Söderberg, Hjalmar
Miniatyrmakaren
Miniatyrmakaren
av Burton, Jessie
Min mors självbiografi
Min mors självbiografi
av Kincaid, Jamaica